Miksi palasimme?

Pari vuotta sitten paluu Suomeen alkoi konkretisoitua. Olimme laittaneet hakuun lasten tulevan päivähoitopaikan ja töihinkin olin varoitellut saapuvani. Puolisoni oli ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että tämä ei ole se paikka jonne halusi tai haaveilisi jäävänsä perheensä kanssa. Ainoa kiinteä side Englantiin oli työ. Tärkeää toki sekin, mutta arjen pitäisi koostua muustakin kuin siitä.

IMG_7945

Suomeen muutosta on kulunut jo puolitoista vuotta. Ja tämän tuosta kohtaan kysymyksiä onko Suomeen paluu harmittanut tai mitä jäin kaipaamaan noista Lontoossa vietetyistä vuosista. Paluu ei ole harmittanut koska elämä Englanissa ei pystynyt tarjoamaan lasten isovanhempien läsnäoloa minkä Suomessa asuminen mahdollistaa vaikka ei heitä välttämättä edes viikoittain näe. Ei tarjonnut läheisten ystävien läsnäoloa vaikka eihän heitäkään välttämättä arkikiireiltä niin usein ehdi tavatakaan. Mutta se tieto, että he kaikki ovat tässä, edes vähän enemmän fyysisesti tavattavissa jos aika suo. Kaupunki ei tarjonnut niin lähellä olevia harrastusmahdollisuuksia, jotka nyt ovat heti tässä kun ulko-oven avaa.

Kaipaan Englantilaisia pittoreskeja pikku kyliä, kahviloita ja niiden laadukkaita ravintoloita, joista täällä voi vaan uneksia. Sen idyllisä rantakaupunkeja ja maaseudulla voimissaan olevia vanhoja kartanorakennuksia. Kaipaan Notting Hillin hiljaisen  arkiaamun Portobelloa roadia, jota ei tunnista lauantain turistirysän alla samaksi. Kaipaan sen kadun ja ympäristön pieniä erikoisruokakauppoja ja vihanneskojuja.

Kotiinpalaajan kannalta on onni että siteemme Englantiin ei ollut niin vahva että se olisi tehnyt lähtemisestä vaikeaa. Henkinen lähtövalmistelu oli aloitettu jo niin hyvissä ajoin, että on onni että nuo pienet positiiviset muistot rakentavat siellä vietettyyn aikaan kultaisen reunuksen.

Lehtiä ja lippuja vuosikymmenten takaa


Vanhan kohteen purkaminen voi olla jännittävää. Todennäköisin mitä kohtaat on sahanpuru jota käytettiin ennenaikaan eristeenä kun ei muuta ollut. Talonrakentajat ovat voineet jättää muistoja rakenteisiin: pieniä  viinapulloja, matkalippuja, kolikoita.

Mielenkiintoisin löytöni oli iso nippu junalippuja. Olivatko he niitä jotka rakensivat taloa? Sekä Valitut Palat vuodelta 1950. Täysin ehjänä, vain vähän sivunkulmat hiirenkorvilla.

Oman pihan satoa

Pihallamme kasvaa muutama nuori marjapensas, joista ei nyt kyllä pullokaupalla tuottaisi mehuja mutta sen verran iloa, että muutaman rasiallisen niistä on saanut pomittua. Tänä vuonna ne tuottivat vasta ensimmäisen kerran sen verran satoa, että siitä on riittänyt myös meille eikä vain linnuille.

Sain äitienpäivälahjaksi erilaisia yrttejä, jotka istutettiin istussäkeissä edelleen laatikoihin. Piskuiset taimet ovat ilmeisen hyvin viihtyneet kasvupaikallaan, sillä rehottavat nyt yli laitojen. Suosikkimauiksi näistä antimista on muodostunut thaibasilika sekä fenkoli.

 

 

 

 

 

Valolla tunnelma

Esillä on hyvin vähän mitään turhakkeita: vanhalla lääkepullolla sekä kahdella kapealla vanhalla viinipullolla ei oikeastaan olen muuta funktiota kuin somistaa. Hopeinen tonkka saa silloin tällöin toimia maljakkotehtävissä.


Jo pimeinä kesäiltoina korostuu hyvän valaistuksen merkitys sekä visuaalisesti että funktionaalisesti: kuinka dramaattisilta näyttävätkään keittiöseinän syvennyksessä olevat esineet kun ylhäältä tulevat valot niihin kohdistuvat.

 

 

Uutta ja vanhaa

 

IMG_9119

Keskimmäinen kerros avattiin muutoksessa avoimeksi tilaksi niissä puitteissa kuin se oli kantavien seinien osalta mahdollista. Paikallisesta kierrätysryhmästä sopuhintaan ostetun UPO-tuolin paikalla oli aiemmin pieni wc.  Pintojen alta löytyi tiiliseinää, joka putsattiin ja lakattiin.

Valkoinen Tacchinin nahkasohva on alunperin hankittu keskustakotiin ja on nyt paossa keskikerroksessa yläkerran muutostöiden alta. Charles & Ray Eamesin LTR pöytä on ostettu ystävältä, joka halusi itselleen toisenväriset yksilöt.

Pienen pieni Siili

Idylliseen Helsingin puu-Käpylään avattiin reilu vuosi sitten pieni kotoinen kesäkahvila Siili. Maittavat kahvit, leivonnaiset ja miksei sunnuntaiaamun isompaan nälkään aamiaissetti. 


Perheen pienimmät on oivallisesti huomioitu oheisvirikkein: liituja ja saippuakuplia tarjolla.

Kohtalona Villa Brun

Villa Brun ei ollut sattuma; se oli kohtalo, joka odotti hetkeä. Asuimme tuolloin vielä Lontoossa ja olin viimeisilläni raskaana odottaessani toista lastamme. Tiesimme, että vuoden sisällä tarkoituksemme oli palata takaisin Suomeen. Olimme lähteneet maailmalle  keskustakodistamme kahden, Lontoon Notting Hilliin ja paluu entiseen asuntoomme ei enää neljän asujan kanssa ollut mahdollista.

Villa Brun on puolisoni syntymäkoti. Koti, joka oli ollut yli toistakymmentä vuotta vuokrattuna ennen kuin meistä tuli sen uudet asukkaat. Villa Brun edusti ostokunnossaan jotain mistä olin joskus vähän haaveillut; pientä puuhastelua. Näin sen mahdollisuudet pinttyneen pinnan alla: valon, tontin jäljellä olevan rakennusoikeuden,  rinteen, ympäröidän vehreyden ja keskustan läheisen sijainnin.

En tiedä missä asuisimme nyt jos hormonihuuruinen suostumus lähteä hieromaan kiinteistökauppoja ei olisi tapahtunut. Mielessäni nätti sokeroitu ajatus pienestä puuhastelusta on ollut jotain muuta. Onko meitä kaduttanut, en ole ihan varma. Helpommallakin olisi päässyt, mutta toisaalta olisiko valmiinpana ostettu ratkaisu tyydyttänyt täysin, sillä nyt olemme luoneet jotain omaa.

Tervetuloa mukaan!